Tiina: ”Myönnän olevani totaalisen sienihullu. Syksyisin sienet ovat mielessä koko ajan.”
Anu: ”Minullakin sienihulluus menee vähän manian puolelle. Vanhemmiten osaan hillitä sitä niin, että aina ei tarvitse tuoda koko metsää mukanaan.”
Tiina: ”Sama homma. Ennen rohmusin kaiken ja vasta jälkikäteen mietin, kuka sienet siivoaa, käsittelee ja säilöö. Nykyään pohdin, kenelle voisin viedä sieniä, jos löydän hyvän apajan.”
Prisca: ”Rakkauteni sieniin on roihahtanut Tiinan ja Anun kautta. Olen oppinut heiltä sienistä paljon ja hypännyt suoraan syvään päätyyn hifistelemään. Eli että poimitaan tavallisten kantarellien sijaan kuusiherkkusieniä. Se on hassua vähäiseen sienestyskokemukseeni nähden.”
Anu: ”Meillä sieni-innostus kulkee suvussa. Äitini on kotoisin Itä-Suomesta, missä olen käynyt paljon ruoka-sienestämässä isoäitini kanssa. Faijani oli oman aikansa kulinaristi, joka sienesti vimmaisesti. Hän lähti illalla töistä sienestämään otsalamppu päässään. Olen perinyt faijalta huippuhyvän Orakas-hyötykasvikuivurin.”
Tiina: ”Olen aikaisemmalta ammatiltani kokki. Innostuin totaalisesti sienestyksestä, kun ravintolamme keittiömestari vinkkasi minulle hyviä sienestyspaikkoja. Homma syveni pikkuhiljaa sienihulluudeksi.”
Tiina: ”Syksyn kohokohta on joka-vuotinen sieniretriittimme perheeni mökillä Inkoon saaristossa. Käymme sienimetsällä, kokkaamme, saunomme ja juomme samppanjaa.”
Anu: ”Näin juuri Facebookissa julkaisun vuoden 2020 retriitiltämme. Silloin poimimme kuusi kiloa sieniä. Samana vuonna lanseerasimme sienestysnimemme. Minä olen Naavapää, koska näytin siltä kuin kasvaisin naavaa. Se johtui siitä, että olin viettänyt tuona vuonna poikkeuksellisen paljon aikaa metsässä, koska kuvasimme suurimman osan sieniruokakeittokirjani Sieni-hullun ruokakuvista. Tiina tykkää tateista ja on nimeltään Tatti Valkonen.”
Prisca: ”Minä olen Metsien Cousteau, koska minulla oli punainen pipo, kuten ranskalaisella seikkailijalla Jacques Cousteaulla. Nimi kuvastaa myös sitä, että metsäreissumme ovat minulle seikkailuja. Anu ja Tiina sanovat, että täällä tuoksuu herkkutatti, ja sitten lähdemme johonkin suuntaan.”
Tiina: ”Saimme juuri retriittipäivät lyötyä lukkoon tälle syksylle. Minulla on pieni vauva ja mietin, saammeko retriittiä järjestettyä, mutta puolisoni lupasi olla vauvan kanssa mökillä, jotta pääsemme sieneen.”
Prisca: ”Odotan retriittiä aina kovasti. Helsingissä harrastamme ravintoloissa käyntiä, mutta ne ovat muutaman tunnin tapaamisia. Retriitillä käymme läpi koko elämät, viimeisimmät juorut sekä työ- ja perhejutut. En tiedä, voiko ystävyyden kannalta olla parempaa.”
Anu: ”Olemme käyneet retriiteillä kuusi vuotta. Tapasimme alun perin vuonna 2012, kun osallistuimme sisällöntuotantokoulutukseen. Jostain syystä meistä tuli tällainen sienestävä kolmikko.”
Prisca: ”Olemme tosi samanhenkisiä, ja meitä yhdistää tapa nähdä maailma makujen, ruoan ja nautinnon kautta. Lisäksi meillä on ollut vahva halu olla ystäviä, ja ystävyytemme on tiivistynyt vuosi vuodelta.”
Tiina: ”Toivottavasti käymme sieniretriitillä vielä vanhoina mummoina ja tuemme toisiamme, kun hypimme ojan yli.”
Anu: ”Retriittiin kuuluu, että ruokien suunnittelu alkaa aikaisin, koska olemme kaikki ruokaihmisiä.”
Prisca: ”Tiinan tekemää skagenia ja sienipitsaa pitää olla aina. Limanuljaska- ja tattipitsa toimivat äärimmäisen hyvin.”
Tiina: ”Anulla on meistä eniten tietoa sienistä, ja on ihanaa, kun hän tekee maistelusettejä lajeista, joita emme ole Priscan kanssa maistaneet. Maistelemme ja mietimme, minkä kanssa sienet sopisivat yhteen.”
Prisca: ”Anun vuosien kokemus sienistä näkyy hänen kirjoittamassaan sienikirjassa. Se on upea kokoelma monipuolisia ajatuksia siitä, miten eri makuja voi hyödyntää ja käyttää.”
Anu: ”No niin, nyt itketät minua.”
Prisca: ”Minäkin liikutun, koska olen niin ylpeä.”
Anu: ”Olen harrastanut villiyrttejä vuosikymmeniä, mutta sienet ovat kyllä kattoteema elämässä.”
Teksti: Elina Vironen
Kuvat: Mari Lahti
