Haastattelimme Nette-asiakaslehteemme innokasta joukkoa nuoria mäkihyppääjiä.
Ivar: ”Tykkään mäkihypystä, koska siinä saa lentää. Se on kivaa ja jännittävää.”
Johannes: ”Minä tykkään hypätä pitkälle. Pisin hyppyni on jotain neljä metriä.”
Ivar: ”Minä hyppäsin kisoissa kuusi metriä. Haluaisin joskus hypätä lentomäestä.”
Johannes: ”Minäkin. Se olisi aika rohkeaa.”
Valmentaja Ulf: ”Lentomäki on kaikista suurin mäki. Siinä pystyy hyppäämään 200 metriä. Nyt hyppäämme mäessä, jossa voi hypätä enintään kymmenen metriä.”
Ivar: ”Keksin, että haluan aloittaa mäkihypyn, kun näin mäkihyppyä televisiosta. Se näytti jännittävältä.”
Alex: ”Minä ja Ivar olemme samassa koulussa, ja Ivar kertoi, että mäkihyppy on tosi kivaa. Minäkin ajattelin kokeilla.”
Ivar: ”Osa kavereistani ajattelee, että tämä on vaarallinen harrastus, vaikka oikeasti mäkihyppy on aika turvallinen laji. Olisikohan jopa maailman turvallisin.”
Ulf: ”Kyllä, mäkihyppy on turvallinen laji.”
Johannes: ”Minä kerroin harrastuksestani yhdelle kaverilleni, ja nyt kaikki tietävät, että olen mäkihyppääjä.”
Alex: ”Minun kaverini ihmettelevät, miten uskallan. Ensimmäisellä kerralla minua jännitti hypätä, mutta se meni tosi hyvin. Mäkihypyssä on helpompi pysyä pystyssä kuin kaatua.”
Johannes: ”Minä olen kaatunut vain loppujarrutuksessa.”
Ivar: ”Minä olen kaatunut hypätessä kerran. Se ei sattunut. Tulin maahan mahalleni, ja sukset sojottivat eri suuntiin.”
Alex: ”Mäkihypyssä helpointa on hypätäminen ja vaikeinta suksien ottaminen pois jalasta.”
Ulf: ”Vanhemmat ovat mukana harjoituksissa ja auttavat lapsia laittamaan sukset jalkaan ja kantamaan niitä, koska meillä ei Vöyrillä ole hiihtohissiä hyppyrimäissä. Vanhempien apu on todella tärkeää. Meitä on paikalla kaksi valmentajaa, minä ja Leif Thors. Joskus hänen tyttärensä Alva Thors on ollut valmentamassa lapsia. Alva oli viime vuonna naisten yhdistetyn MM-joukkueessa. Silloin katsoimme kaikki kisoja televisiosta.”
Ivar: ”Alva sai seuran päätösjuhlassa ison pokaalin. Ja minä sain 25 euroa.”
Ulf: ”Kaikki nämä pojat saivat stipendin.”
Johannes: ”Tykkään Ulfista ja Leifistä, koska he sanovat, että hyppään hyvin. Jos Ulf kutsuu meitä väärällä nimellä, hän on luvannut, että saamme heittää häntä lumipallolla.”
Ulf: ”Hyppääjiä on niin monta, että joskus nimet menevät sekaisin. Ludvig ja Vincent ovat saaneet heittää minua lumipallolla useamman kerran. Meillä on harjoituksissa tosi hauskaa. Kaikki tulevat innoissaan paikalle ja lähtevät hyvillä mielin.”
Alex: ”Aika menee aina tosi nopeasti treeneissä.”
Ulf: ”Harjoittelemme kerran tai kaksi viikossa. Alkutalvi oli niin kylmä, että treenasimme vain torstaisin. Pakkasrajamme on noin kaksikymmentä astetta.”
Ivar: ”Kun hyppäämme, meillä on päällä lämpimät mäkihyppypuvut.”
Ulf: ”Talvella puvun alla pitää olla lämmin paita ja pitkät kalsarit.”
Johannes: ”Joskus treeneissä tulee hiki, joskus ei.”
Ulf: ”Kesällä hypätessä tulee kyllä varmasti lämmin.”
Ivar: ”Joo! Kesällä mäkihyppypuvun alle puetaan shortsit ja t-paita.”
Ulf: ”Kesällä hyppäämme muovimäessä. Vöyrillä isommat mäet on muovitettu, ja olemme laskeneet niissä alamäkeä. Ne ovat olleet lapsille vielä liian isoja hyppäämiseen. Olemme käyneet hyppäämässä Seinäjoella pienemmässä muovimäessä. Sinne on vain noin tunnin ajomatka Vöyriltä.”
Johannes: ”Muovilla ei ole niin kivaa laskea kuin lumella. Talvi on muutenkin lempivuodenaikani, koska silloin voi laskea pulkalla, hypätä mäkeä ja hiihtää. Hiihdossa hauskinta on laskea mäkiä.”
Alex: ”Muovilla kaatuminen sattuu enemmän kuin lumella. Siksi lumella laskeminen on kivempaa.”
Ivar: ”Minusta molemmat ovat yhtä hauskoja.”
Ulf: ”Mikä kesän Seinäjoen-reissussa oli parasta? Ehkä kun kävimme harjoitusten jälkeen syömässä Seinäjoen Burger Kingissä?”
Johannes: ”Joo!”
Ivar: ”Parasta olivat pahvikruunut, jotka saimme sieltä.”
Fakta
Juniorimäkihyppääjät
Kahdeksanvuotiaat Ivar Skott, Johannes Hautanen ja Alex Nysten harrastavat mäkihyppyä Vöyrin Vörå IF -seurassa. Heidän valmentajinaan toimivat Ulf Nyman ja Leif Thors.
Kahdeksan lapsen porukka harjoittelee 1–2 kertaa viikossa. Ryhmässä on 5–12-vuotiaita tyttöjä ja poikia.
Teksti: Elina Vironen
Kuvat: Kasper Dalkarl
