VAASAN SÄHKÖVERKKO
Vaasan Sähköverkon vuoden 2019 alkua väritti vahvasti Aapeli-myrsky, jonka heikentävä vaikutus tulokseen ja toimitusvarmuuteen oli merkittävä.
”Pahin myrsky koskaan Vaasan Sähköverkon alueella.”
Näin kuvaili tilannetta tammikuun alussa Vaasan Sähköverkon käyttöpäällikkö Petter Södergran. Pahimmillaan Aapeli katkoi sähköt jopa 14 000 taloudelta.
– Ilman jo tehtyjä sähköverkon maakaapelointeja olisi sähköttömiä asiakkaita ollut vähintäänkin kaksi kertaa enemmän, toteaa toimitusjohtaja Juha Rintamäki.
Sähkönjakeluverkon strategisia kehittämistoimenpiteitä jatkettiin. Investointeja sähköverkkoon tehtiin vuoden aikana 14 miljoonan euron edestä. Investoinneista suurimmat olivat Kuutamolahden uusi sähköasema Vaasan Vaskiluodossa, maakaapeloinnit Vaasan Vähänkyrön Tervajoella ja Kolkin kylässä,
Mustasaaren Sulvan kylässä ja Petolahdessa. Investointien avulla saatiin 3 000–4 000 jakelualueen taloutta säävarman verkon piiriin.
Kaapelointeja on Vaasan Sähköverkon alueella tehty ripeään tahtiin. Vuoden lopussa yhtiön keskijänniteverkosta oli maan alla noin 41 % ja pienjänniteverkosta noin 71 %.
Yhdessä tekemistä yhteisen strategian voimin
Koko konsernin yhteinen strategia valmistui vuoden aikana. Yhdessä muotoillut visio, tavoitteet ja arvot merkitsivät uudenlaista tekemistä myös Vaasan Sähköverkon toiminnassa.
Toimintavuoden aikana valmisteltiin myös Vaasan Sähköverkon johdolla koko konsernin jatkuvuussuunnitelma, jonka tarkoituksena on parantaa valmiuksia toimia häiriö- ja poikkeustilanteissa, tukea ennaltaehkäisevää toimintaa sekä antaa toimintaohjeita. Asian tiimoilta Vaasan Sähköverkko teki myös suurhäiriösopimukset urakoitsijoiden kanssa.
AVAINLUVUT
Sähkön siirto | 1 006 GWh |
Muutos edellisvuoteen | -0,6 % |
Kaapelointiaste kj | 40,8 % |
Muutos %-yksikköinä | 2,4 % |
Kaapelointiaste pj | 70,5 % |
Muutos %-yksikköinä | 0,9 % |
Keskimääräinen keskeytysaika | 8,13 h/a |
Investoinnit | 13 531 026 € |
Verkon pituus | 7 351 km |
Muutos | 0,9 % |
Asiakasmäärä vuoden lopussa | 72 424 |
HENKILÖSTÖ – SÄHKÖKAUPPA – KAUKOLÄMPÖ – KEHITYS – OY RAVERA AB