Kymmenen tuhatta euroa edistämään intoa energia-alaan

Vaasan Sähkö jakaa tänä keväänä stipendejä yhteensä 10 000 euron arvosta oppilaille ja opiskelijoille, jotka ovat innostuneet energia-alasta. Summasta 2 000 euroa jaetaan yhteensä 17:lle Vaasan seudun yläkoululle ja lukiolle, ja 8 000 euroa kahdeksalle muulle oppilaitokselle.

Voita liput Toughest Family -estejuoksukilpailuun!

Toughest, yksi maailman tunnetuimmista estejuoksukilpailuista rantautuu jälleen Suomeen. Tapahtumia on kaksi, ja ne järjestetään Espoossa 25.-26.5 ja Vöyrillä 17.-18.8. Vaasan Sähkö on mukana molemmissa Suomen tapahtumissa. Tänä vuonna tapahtumien yhteydessä järjestetään myös Toughest Family! Toughest Family -rata on 2 km pitkä, ja siinä on 20 estettä lapsille ja aikuisille. Lapset voivat kisata yhdessä ja haastaa

Vahva asiakasmäärän kasvu siivitti alkuvuotta

Aapeli-myrskyn aiheuttamista lisäkustannuksista ja leudosta lopputalvesta huolimatta Vaasan Sähkö -konserni onnistui tekemään hyvää tulosta vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Tammi-maaliskuussa konsernin liikevaihto oli 47,1 M€ liikevoiton ollessa 5,8 M€. Liikevaihdon muutos oli 5,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Omavaraisuusaste kohosi hiukan pysyen hyvällä tasolla (55,6 %).

Uudet sopimusehdot voimaan 17.5.2019 alkaen

Noudatamme Energiateollisuus ry:n suosittelemia alan yleisiä sopimusehtoja. Liitteen kooste sisältää alla olevien sopimusehtojen päivitykset. Uudet ehdot astuvat voimaan 17.5.2019 alkaen. • Liittymisehdot • Verkkopalveluehdot • Sähköntoimitusehdot Kaikissa sopimusehdoissa määritelmien muotoilut ja terminologia vastaavat nyt paremmin muita ehtoja ja sähkömarkkinalakia. Muuttuneita lakipykäliä on päivitetty ja viittauksia lakipykäliin on korvattu yleisillä viittauksilla lainsäädäntöön. Muutokset sopimusehtoihin

Aurinkosähkön suosio räjähdysmäisessä kasvussa

Yhä useampi kuluttaja tuottaa itse osan käyttämästään sähköstä aurinkopaneeleilla. Pientuotanto onkin räjähdysmäisesti kasvava trendi koko Suomessa. Vaasan Sähköverkon alueella asiakkaiden omien tuotantopaikkojen määrän odotetaan yli kymmenkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana.

Asiakasmäärää kasvoi 15 % tiukasta hintakilpailusta huolimatta

Pohjoismaiden kuiva kesä, polttoaineiden hintakehitys ja päästöoikeuksien jyrkkä hinnannousu korottivat vahvasti sähkön markkinahintaa vuoden 2018 toisen puoliskon aikana. Vaasan Sähkö onnistui kasvattamaan asiakasmääräänsä merkittävästi, mikä myös näkyi liikevaihdon kasvuna. Liikevoittoa rasitti Seinäjoen voimalaitoksen omistusjärjestelyistä johtunut 5 miljoonan euron kertaluonteinen sähkönhankintakulu.