Punajuurihummus ja marokkolaiset lihapullat

Talven kaunein hummus tehdään punajuuresta, loppuvuoden sesonkiherkusta. Lähi-idän keittiöstä tutun hummuksen seuraksi pyöräytetään marokkolaisittain maustetut lihapullat.

Punajuuri on hyvää ravintoa aivoille, ja sen on todettu virkistävän niin mieltä kuin aineenvaihduntaa. Tämä värikäs ja kaunis ruokalaji tuo myös piristystä pimenevien syysiltojen kattaukseen!

4 hengen annokseen tarvitset

Punajuurihummukseen
1 prk (230 g) kypsiä kikherneitä
3 rkl tahinia
1–2 valkosipulinkynttä
½ sitruunan mehu
1 dl oliiviöljyä
150 g etikkapunajuuria
suolaa

Lihapulliin
400 g porsaan jauhelihaa
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 ½ rkl hienonnettua minttua
2 tl ras el hanout -mausteseosta
½ tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi
granaattiomenan siemeniä
paahdettuja pinjansiemeniä
lehtipersiljaa

1. Aloita punajuurihummuksesta

Nopeimmin teet hummuksen etikkapunajuurista, mutta voit myös keittää punajuuret sitä varten.

Kuori valkosipulinkynnet ja paloittele punajuuret. Mittaa kaikki hummuksen ainekset tehosekoittimeen. Surauta mahdollisimman sileäksi. Tarkista maku ja siirrä hummus jääkaappiin tekeytymään lihapullien valmistamisen ajaksi. Hummus säilyy jääkaapissa muutaman päivän, ja sen maku jopa paranee, joten voit tehdä kerralla isommankin satsin.

2. Tee lihapullataikina

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet mahdollisimman hienoksi. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja pyörittele taikina pieniksi pulliksi. Marokkolaissäväyksen pulliin antaa ras el hanout, pohjoisafrikkalaisen keittiön suosituin mausteseos.

3. Paista lihapullat

Kätevimmin kypsennät lihapullat uunissa. Lado ne leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Voit myös paistaa pullat pannulla pienessä öljytilkassa, jolloin energiaa kuluu hieman vähemmän.

4. Laita tarjolle

Lusikoi hummus laakeaan tarjoiluastiaan ja asettele päälle kuumat tai jäähtyneet lihapullat. Viimeistele ruoka paahdetuilla pinjansiemenillä, granaattiomenan siemenillä ja lehtipersiljalla.

Resepti: Hanna Hurtta
Kuva: Mari Lahti

Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: talvi 2024–2025

Lue lisää
Ajankohtaista

Tunnelmaa iltojen pimeyteen: Tiedä tämä kausivaloista!

Lue lisää
Ajankohtaista

Käytettyä luksusta: ”Halusimme myydä maailman kalleimpia vaatteita käytettyinä”

Lue lisää
Energianeuvonta

Kaukolämpölaitteiston kunto kannattaa selvittää

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Syksy lasissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Pahat levät hyvään käyttöön

Lue lisää
Vapaalla

Ystävyys huipentuu sienihulluuteen

Lue lisää
Ajankohtaista

Sopivan haastavassa pestissä

Lue lisää
Kotona

Kirppisten uusi aika

Lue lisää
Havaintoja

Riittääkö se – ei riitä!

Lue lisää
Energianeuvonta

Pientuotannon optimointi sähköpörssin miinustunteina – kannattavaa vai ei?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: syksy 2024

Lue lisää