Sähkömarkkinakatsaus: kesä 2024

Kevään edetessä sää on lämmennyt ja sähkön kulutus on laskenut. Sähkön spot-hinnoissa on edelleen nähty suuria vaihteluja. Olkiluoto 3:n vuosihuollon oli alun perin tarkoitus päättyä 8.4., mutta huolto venyi toukokuun puoliväliin asti. Myös Olkiluodon kahta muuta laitosyksikköä on huollettu huhti- ja toukokuun aikana, ja Suomen aluehinta on käynyt ydinvoimalaitosten huolloista ja vähäisestä tuulivoimatuotannosta johtuen ajoittain melko korkeana.

Fossiilisten polttoaineiden hinnat ovat olleet pienessä nousussa. Ukrainan sota ja Lähi-idän epävakaus ovat heijastuneet myös energiamarkkinoihin viime kuukausina. Keski-Euroopassa maakaasuvarastoja on jo alettu täyttää ensi talvea varten. Kuitenkin sähkönkulutuksen väheneminen on madaltanut sähkön hintaa talven jälkeen myös Keski-Euroopassa.

Pohjoismaiden systeemihintajohdannaisten hinnat ovat olleet huhti- ja toukokuun aikana pienessä nousussa.

Tähän on vaikuttanut normaalia vähäsateisempi sää ja huhtikuun aikana nähdyt viileät lämpötilat.

Toukokuu on alkanut normaalia lämpimämpänä, ja lumen sulaminen Norjassa ja Ruotsissa on ollut tavallista nopeampaa. Vesivirtaamat ovat olleet viime viikkoina siis tavallista runsaampia, ja tämä on madaltanut spot-systeemihintaa toukokuun aikana.

Vähäsateisten säiden myötä lumitilanne on kuitenkin tällä hetkellä heikompi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Tämä tarkoittaa, että kesän aikana lunta sulaa tavallista vähemmän, eli vesivoiman tarjontakin tulee vähenemään. Virtaamien maksimitaso saavutetaan todennäköisesti touko- ja kesäkuun vaihteen tienoilla.

Virtaamien vähentyminen vaikuttaa sähkön spot-hintatasoon nostavasti, sillä tuolloin vesivoimantuottajat kykenevät varastoimaan vettä korkeamman hinnan ajanjaksoja varten.

Vesivarastot ovat Norjassa ja Ruotsissa keskimääräistä tyhjempiä, ja myös tämä vahvistaa kesän sähkön hintaodotuksia. Kuitenkin Pohjoismaissa sähkön tuotanto on suurempaa kuin sähkön kulutus, ja sähköä viedään Pohjoismaista Keski-Eurooppaan. Tästä seuraa, että Pohjoismaiden systeemihinta ei todennäköisesti nouse Keski-Euroopan hintatasoa korkeammaksi.

Lisäksi, jos Pohjoismaiden sää toteutuu hyvin sateisena, niin sähkön spot-hintataso voi laskea hyvin matalaksi.

Suomen aluehinta riippuu kesän aikana huomattavasti ydinvoimalaitosten käytettävyydestä sekä Suomen ja naapurimaiden välisten sähkönsiirtoyhteyksien toiminnasta. Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapeli on poissa käytöstä elokuun loppuun asti, ja tästä syystä Suomen aluehinta voi hyvinkin toteutua kesällä systeemihintaa alhaisempana. Suomen aluehinta voi kuitenkin nousta korkeaksi kesälläkin, jos Suomen ja Ruotsin välisissä siirtoyhteyksissä on odottamattomia huoltokatkoja. Olkiluodon ydinvoimalaitosten vuosihuollot saadaan ilmoituksen mukaan suoritettua toukokuun loppuun mennessä, ja Loviisan ydinvoimalaitosten huollot ovat vuorossa elo- ja syyskuussa.

Markkinakatsaus on tuotettu yhteistyössä Power-Deriva Oy:n kanssa.

Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: talvi 2024–2025

Lue lisää
Ajankohtaista

Tunnelmaa iltojen pimeyteen: Tiedä tämä kausivaloista!

Lue lisää
Ajankohtaista

Käytettyä luksusta: ”Halusimme myydä maailman kalleimpia vaatteita käytettyinä”

Lue lisää
Energianeuvonta

Kaukolämpölaitteiston kunto kannattaa selvittää

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Syksy lasissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Pahat levät hyvään käyttöön

Lue lisää
Vapaalla

Ystävyys huipentuu sienihulluuteen

Lue lisää
Ajankohtaista

Sopivan haastavassa pestissä

Lue lisää
Kotona

Kirppisten uusi aika

Lue lisää
Havaintoja

Riittääkö se – ei riitä!

Lue lisää
Energianeuvonta

Pientuotannon optimointi sähköpörssin miinustunteina – kannattavaa vai ei?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: syksy 2024

Lue lisää