Olen kotoisin Pariisin lähettyvillä sijaitsevasta kaupungista nimeltä Melun. Pukeuduin jo teini-iässä eri tavalla kuin muut. Ensimmäisen kerran yhdistin vintagevaatteita nykyvaatteisiin 15-vuotiaana.
Viimeinen niitti oli, kun bestikseni muutti vanhempineen Ranskasta Lontooseen. Ystäväni alkoi käydä Lontoossa rock ’n’ roll -klubeilla. 50-luku oli muodissa vuonna 1988. Vietin kaikki lomani ystäväni luona ja tajusin, että jes, tämä on minun juttuni. Musiikki, pukeutuminen, tunnelma – kaikki tuntui niin omalta. Minulle harrastus on esteettisyyttä, pukeutumista, leikkiä ja keräilyä.
Arvomaailmani on kuitenkin nykymaailman mukainen. Myöhemmin tapasin Lontoossa ystäväni häissä ihanan suomalaisen miehen, Jounin. En silloin tiennyt Suomesta paljoakaan, mutta Jounin kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Kiinnostus 50-lukuun yhdisti meitä.
”Ainoastaan alusvaatteet ostan uusina, vanhojen mallien mukaan tehtyinä.”
Asuimme vuoden eri maissa, kunnes päätin muuttaa Suomeen. Otin pari kurssia suomea ja ajattelin, että kyllä se siitä. No eihän se ihan niin helposti käynyt. Nyt olen kuitenkin asunut Suomessa 25 vuotta. Enää en oikeastaan edes ajattele ranskaksi.
Asumme kerrostalossa Helsingin kantakaupungissa. Olemme remontoineet ja sisustaneet kodin yhdessä 50-luvun tyyliin. Tykkään kodistamme, se on mielestäni makee. Autotallissamme on myös pari vanhaa jenkkiautoa, joita Jouni tykkää entisöidä.
Kodin tavarat ovat kertyneet milloin mistäkin – olemmehan kiertäneet maailmalla vintagekaupoissa ja kirpputoreilla jo 30 vuotta. Keräily on osa elämäntapaa. Tämä on tietynlaista aarteenetsintää, kuin etsisi aina palapeliin puuttuvaa palaa.
Se hetki on hauska, kun löytää täydellisen jutun täydentämään asua tai kotia.
Myös yhteisöllisyys on tärkeää. Käymme monta kertaa vuodessa vintagetapahtumissa ja -festareilla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumissa myydään vaatteita ja levyjä, kuunnellaan bändien ja tiskijukkien musiikkia, tanssitaan ja tavataan ystäviä ympäri maailmaa.
Noin 95 prosenttia ystävistäni on vintageharrastajia. Välillä tanssimme yhdessä jiveä ja joskus pidämme kotikirpputoreja, joissa pohdimme, mikä vaate sopisi kellekin, autamme vetoketjujen kanssa ja annamme mielipiteitä asuista. Se on ihanaa.
Kaikki vaatteeni ovat vintagea. Ainoastaan alusvaatteet ostan uutena, mutta nekin vanhojen mallien mukaan tehtyinä. Rakastan suunnitella erilaisia asuja. Kuusi vuotta sitten minulla oli blogi nimeltä 365 Vintage Days. Blogin oli tarkoitus tuoda näkyvyyttä suomalaiselle vintageyhdistys Fintagelle, ja sen idea oli, että keksin vuoden ajan jokaiselle päivälle erilaisen asun.
Blogi levisi yllättäen laajasti maailmalle.
Kerran chicagolaisessa vintage-kaupassa eräs nainen tuli sanomaan, että oletko sinä se sieltä blogista.
Saan asuihini inspiraatiota 50-luvun vaatemyyntiluetteloista, leffoista, lehdistä ja ystävistäni. Tyylini kulmakiviä ovat mekot tai hameet, joissa on jokin hauska printti, sekä rannekorut ja vyöt. Yritän suunnitella asut aina niin, että käsilaukku, vyö ja kengät ovat samanväriset.
Ostan vaatteeni pääosin netistä. Aivan kotini nurkilla on myös Frida Marina -vintageliike, josta olen tehnyt superhyviä löytöjä. Pukeudun joka päivä 50-luvun tyyliin, mutta töihin hillitymmin. Se on oma valintani. Työskentelen Finnfundilla ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijana. Töihin en esimerkiksi laita isoja rannekoruja, sillä niiden kanssa on vaikea kirjoittaa tietokoneella.
Jotkut työkaverini saattavat ihastella vaatteitani, mutta on todella harvinaista, että joku tuntematon sanoisi vaatteistani jotakin. Kaduilla yleisesti vain tuijotetaan – sellaisiahan suomalaiset ovat. Ulkomailla saatetaan pyytää kuvia. Se on vähän pöljää, että kun pukeutuu niin kuin haluaa, joku käyttäytyy kuin oltaisiin eläintarhassa.
Katsokaa panda, katsokaa vintagepukeutuja!
Kolmekymppisenä en ollut vielä tarpeeksi rohkea. Pukeuduin silloin vielä töihin modernimpiin vaatteisiin. Nyt 50-vuotiaana uskallan olla täysin tätä kaikkea. Vintage on vahva osa identiteettiäni, tämä minä olen.”
