Keijo: ”Aha, siinä meni Skoda, nyt tulee Renault…” Autoalalla olleen isämme ansiosta tunnistin ohi ajavat autot jo viisivuotiaana.
Ensimmäisen oman autoni Humbertin ostin 15-vuotiaana, kun olin autoliikkeessä kesäharjoittelijana. Kunnostin sen ja katsastin, mutta myin pois jo seuraavana vuonna, koska eihän minulla ollut vielä ajokorttiakaan! Muistan vielä tänäkin päivänä, miltä auton beesinväriset nahkapenkit tuoksuivat.
Christian: Minäkin olen ollut kiinnostunut moottoriajoneuvoista lapsesta saakka. Rakensin autojen pienoismalleja jo 8-vuotiaana. Ensimmäinen, autoni oli Volvo 940. Ostin sen 17-vuotiaana, kunnostin ja tutustuin. Kun täytin 18 vuotta, ajoin sillä ensimmäisenä vuonna tuhansia kilometrejä ympäri Suomea ja Ruotsia.
Urpo: Minä löysin autoharrastukseen isoveljeni Keijon perässä. Hän oli töissä autoalalla, kun taas itse menin metallialalle. En ole niin pätevä auton korjaaja kuin Keijo, mutta oikein hyvä avustaja! Ostin ensimmäisen autoni, valkoisen kuplavolkkarin, parikymppisenä. Se oli siisti ja kiva auto.
Olemme olleet Keijon kanssa Veteraaniautoseuran jäseniä 1970-luvun lopulta asti, melkein seuran perustamisesta lähtien.
Tapaamme seuran jäsenten kanssa maanantai-iltaisin automuseolla, jossa on silloin kahvila auki ja autoalan uudet lehdet tarjolla. Vaihdamme kuulumisia ja katsomme yhdessä filmejä vaikkapa auton teosta.
Keijo: On mukava ajaa porukalla yhdessä, yksin voisi tulla vähän tylsää.
Kesäisin järjestämme viikoittain keskiviikkoajot. Ajamme silloin Vaasan torilta aina johonkin noin 50 kilometrin päähän. Ilmoitamme kahvipaikkaan etukäteen, että meitä on tulossa vaikka 25 autoa ja 50 henkeä.
Kyllä avoautot huomataan liikenteessä. Jos ajan katto alhaalla, vedän nahkaiset ajokintaat käsiin. Olen kiertänyt veteraaniautoilla ympäri Eurooppaakin. Maailman vanhimpiin veteraaniajoihin, LondonBrighton-ajoralleihin, olen osallistunut kolme kertaa.
Christian: Työni maanviljelijänä ja ruotsinkielisen ammattikoulun varastonhoitajana vievät sen verran aikaa, että en valitettavasti ehdi osallistua kaikkiin autotapahtumiin. Olen kuitenkin ollut Veteraaniautoseuran jäsen jo melkein kymmenen vuotta.
Puolisollekin hommasin vanhan Golfin pari vuotta sitten, mutta myimme sen aika pian pois, koska minä taisin käyttää enemmän aikaa sen ruuvailuun kuin hän sen ajamiseen.
Christian: Olen omistanut elämäni aikana yli 60 autoa, joista noin 30 on veteraaniautoja. Vaihdan autoja yleensä aika nopeasti. Kun yksi projekti on valmis, laitan auton eteenpäin ja ostan toisen tilalle. Nykyään ostan mieluiten aika hyväkuntoisen auton, johon teen vain viimeistelyt.
Keijo: Minä en ole omistanut ihan noin montaa autoa, Christian on edellä! Nyt minulla on 16 autoa, joista 14 on museoautoja.
Ala on muuttunut valtavasti. 70-luvulla autonosia piti tiedustella Amerikasta kirjeitse ja maksaa sitten dollarisekillä. Tullissa jokainen nippeli ja nappeli tarkistettiin. Nykyään voi vain netissä klikata tavarat ostoskoriin, ja ne ovat muutaman päivän päästä Suomessa.
Urpo: Minulla on kaksi museoautoa sekä arjessa veljen kanssa yhteinen, uudempi auto. Olemme molemmat jo eläkkeellä ja asumme poikamiehinä vanhassa kotitalossamme, joten useammalle autolle ei ole tarvetta.
Christian: Mercedes Benz SE500 oli erinomainen luksusauto. Myin sen muutama vuosi sitten ja olen sittemmin jäänyt kaipaamaan sitä. Ehkä se tulee vielä joskus uudestaan myyntiin ja nappaan sen takaisin. Tällä hetkellä minulla on vain kaksi autoa: arkikäytössä Volvo V70 ja veteraaniautona vuoden 1992 Volvo 850.
Urpo: Minulle on tärkeää, että auto on harvinainen ja hyväkuntoinen. Tällä hetkellä omistamani kaksi museoautoa riittävät minulle hyvin. Niissäkin on aina vähän laittamista, mutta pidän niistä hyvää huolta.
Keijo: Meillä on automuseolla käytössä hitsausvälineet, sorvi, hiekkapuhalluskaappi ja muuta vastaavaa – ei niitä kukaan yksin hanki. Kellarissa onkin aina muutama tekijä kunnostamassa omia autojaan. Jos jokin varaosa on hakusessa, joku aina tietää, mistä lähteä etsimään.
Minä vanhempana ja kauan alalla olleena annan mielelläni hyviä vinkkejä nuoremmille, jotta osaaminen siirtyisi eteenpäin.
Teksti: Johanna Tilus
Kuvat: Simone Åbacka
