
Uusmummoilu ja nuoret puutarhurit
2000-luvun alussa teinipojat innostuivat pipojen virkkaamisesta. Se herätti huomiota, mikä vain osoitti, miten vahvasti käsityötekniikat ovat jakautuneet ikä- ja sukupuoliroolien mukaan.
Ajat muuttuvat ja käsityöt kuuluvat kaikille! Näyttelijä Antti Holma harrastaa neulomista, ja websuunnittelija Pasi Heiskanen kertoo ompelun saloista Vikatikki-nimisessä ”nakkisormisen miehen ompelublogissa”.
Vaikka käsitöitä ovat aina tehneet eri-ikäiset ihmiset, ne ovat alkaneet näyttäytyä yhä enemmän myös nuorten juttuna, ehkä sosiaalisen median ja neulebloggaajien ansiosta. Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen kuvaa kotoisan, perinteikkään tekemisen ilmiötä nimellä uusmummoilu.
Entä olisiko puutarhanhoidossa sitten käynnissä ”uuskeski-ikäily”?
Kantar TNS on tutkinut, että vaikka yli 35-vuotiaat kuluttavat puutarhanhoitoon yhä eniten rahaa, innostus kasvaa nopeimmin nuorten aikuisten keskuudessa.
Teksti: Terhi Hautamäki
Kuva: Heli Blåfield
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
- Ruoka & reseptit
Uunifetapata lämmittää
Talvella kotimaiset juurekset pelastavat kasviskokkaajan. Mehevän padan jujuja ovat mausteisuus ja uuniruoissa trendiksi noussut feta.
- Energianeuvonta
Kannattaako pörssisähkö 2025? Lue asiantuntijan 5 neuvoa.
Pörssisähkösopimus on pitkän päälle edullisin tapa hankkia sähköä. Kannattaako pörssisähkö valita ja kenelle se sopii? Vaasan Sähkön energiapäällikkö Henri Torsti…
- Energianeuvonta
Pientuotannon optimointi sähköpörssin miinustunteina – kannattavaa vai ei?
Viimeisen neljän vuoden aikana negatiivisten tuntihintojen määrä sähköpörssissä on moninkertaistunut. Kun vuonna 2020 miinustuntien määrä oli yhteensä 9, oli niitä…