Suomen sähkömarkkinoilla on menossa suuri murros. Vaasan yliopiston tutkijatohtori Lauri Kumpulaisella on visio siitä, mitä on tulossa. Hän pohti Roadmap 2025 -hankkeessa yhdessä muiden energia-alan asiantuntijoiden kanssa, miltä Suomen sähkömarkkinat ja sähköverkko näyttävät vuonna 2035.
Hankkeessa linjattiin tapoja, joilla Suomeen saadaan luotua kysynnän ja tarjonnan mukaan joustava ja kriisitilanteita kestävä sähköjärjestelmä.
Asiakas joustaa automaation avulla
Sääriippuvainen ja vaihteleva tuotanto lisää sähkön hintavaihteluja. Tukkusähkömarkkinoilla hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja tulevaisuudessa pienkuluttajakin voi nykyistä enemmän vaikuttaa sähkönsä hintaan omilla kulutustottumuksillaan.
Kotien kiinteistöautomaatioratkaisut ovat entistä kehittyneempiä ja yleisempiä. Ne hoitavat osan joustavan sähköjärjestelmän edellyttämästä kysyntäjoustosta. Mutta markkinoille tulee myös uusia toimijoita, jotka huolehtivat pienasiakkaiden puolesta siitä, että jousto toimii.
— Tällainen toimija voi esimerkiksi päättää, että hänen edustamansa 10 000 kotitalouden lämminvesivaraajat kytketään joksikin aikaa pois päältä kulutushuipun pienentämiseksi, Kumpulainen hahmottelee.
Yhä useampi asiakas on tulevaisuudessa myös tuottaja, joka myy markkinoille esimerkiksi aurinkoenergiaa. Syntyy toimijoita, jotka kokoavat pientuottajia yhteen sähkömarkkinoilla.
Toimivan sähköverkon rooli korostuu
Sähköverkot ovat tulevaisuudessakin toimivan ja joustavan sähköjärjestelmän selkäranka. Ne mahdollistavat sähkömarkkinoiden toiminnan.
— Verkkojen luotettavuus vain korostuu, koska olemme tulevaisuudessa entistä riippuvaisempia sähköstä, Kumpulainen huomauttaa.
Ja vaikka yhä useampi kuluttaja on myös sähköntuottaja, Suomen maantieteellinen sijainti takaa Kumpulaisen mielestä sen, että suurin osa ihmisistä haluaa jatkossakin sähkön tulevan kotiin sähköverkkoyhtiön ylläpitämää sähköverkkoa pitkin.
Tältä tulevaisuus näyttää:
- Sähköä varastoidaan mm. akkuihin.
- Sähkön siirtohinnoittelu muuttuu tehopainotteisemmaksi.
- Kysyntäjousto yleistyy ja automatisoituu.
- Liikenne sähköistyy yhä enemmän.
Sähkön monipuolinen tuotantorakenne säilyy Suomessa. Auringosta saadaan yhä enemmän energiaa. Aurinkopaneelit integroidaan osaksi rakennuksia.
Teksti: Anne Kytölä
Kuvitus: BSTR Luova Konttori Oy