
Vastuullisuusviestintä – mitä saa enää sanoa?
Vastuullisuusviestinnän säännöt muuttuvat. Viestinnän asiantuntijamme Oona Björkbacka pohtii ajankohtaista aihetta.
Kuluttajat kaipaavat täsmällisempää viestintää, ja kohta sitä vaatii myös laki.
Vastuullisuus sitä ja vastuullisuus tätä. Jossain kohtaa yritysten vastuullisuusteot alkoivat kiinnostaa kuluttajia. Yritysmaailma vastasi toiveisiin kertomalla, kuinka vastuullista yritystoiminta on.
Kaunis ja sitäkin laajempi vastuullisuussanasto vakiintui yritysten viestintään: Tuotteemme ovat ekologisia, ympäristöystävällisiä, vihreitä, hiilineutraaleja, kestäviä ja niin edelleen.
Vastuullisuudesta tuli kilpailuvaltti, ja samalla syntyi viherväittämien villilänsi, jossa vastuullisuusviestintä ja -teot eivät aina vastanneet toisiaan.
Moni yritys onkin astunut viherpesuansaan ja joutunut kohujen keskelle avaamaan toimintaansa täsmällisemmin, pahoittelemaan harhaanjohtavaa viestintää. Myös me olemme saaneet palautetta ympäristöväittämistämme.
Tutkimuksen mukaan kuluttajat eivät usko yritysten viherväittämiin. On syntynyt tarve täsmälliselle ja faktapohjaiselle vastuullisuusviestinnälle, jonka toteutuminen tullaan varmistamaan lainsäädännöllä.
Tulevalla direktiivillä halutaan estää viherpesu, parantaa kuluttajansuojaa, suojella ympäristöä ja vahvistaa kiertotaloutta. Jatkossa yritykset eivät voi lainmukaisesti viestiä vastuullisuudesta korulausein ilman todisteita siitä, että väittämät pitävät paikkaansa. Faktat tulee tarjota kuluttajalle niin, että ne ovat helposti saatavilla ja kuluttajan tietotasoon nähden ymmärrettävissä.
Myös Vaasan Sähkö -konsernissa tarkastelemme uusin silmin tapaamme viestiä. Uusien käytäntöjen omaksuminen on alkanut sisällöntuottajien kouluttamisella sekä sisältöjemme läpikäynnillä.
Vielä ei olla valmiita, mutta suunta on selvä – haluamme tarjota täsmällistä ja helppotajuista tietoa asiakkaillemme ja sidosryhmillemme.
Tulevaisuudessa viestinnän työkalupakkimme kasvaa. Konsernimme vastuullisuustyön myötä saamme toiminnastamme runsaasti täsmällistä tietoa, jolla vastata nykyajan vaatimuksiin myös viestinnässä.
Oona Björkbacka
Viestinnän asiantuntija
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Havaintoja
Vastuullisuusviestintä – mitä saa enää sanoa?
Vastuullisuusviestinnän säännöt muuttuvat. Viestinnän asiantuntijamme Oona Björkbacka pohtii ajankohtaista aihetta.
-
Ajankohtaista
Asiakaspalvelun moottori
Asiakaspalvelun taustatiimin vetäjä Christian Lax nauttii työssään ongelmanratkaisusta. Vapaa-ajalla hän innostuu katuvalokuvauksesta. Esitimme Christianille kolme kysymystä!
-
Ajankohtaista
Kohti vähäpäästöistä teollisuutta
Kokkolalainen Hycamite tuottaa teollisuuden raaka-aineiksi vetyä ja hiiltä, joiden hiilijalanjälki on pieni. Start-up-yrityksen päätähtäimenä ovat Yhdysvaltojen markkinat.