Vaasan Sähkön kaikki sähkötuotteet on tuotettu päästöttömästi joko ydinvoimalla tai uusiutuvilla energialähteillä. Niiden alkuperä on todennettu alkuperätakuilla.
Sähköverkossa siirrettävää sähköä ei ole käytännössä mahdollista erotella eri tuotantomuotojen mukaan, vaan kaikki verkossa kulkeva sähkö on yhdistelmä eri tuotantomuodoilla tuotettua sähköä.
Tämän takia on luotu sähkön alkuperätakuujärjestelmä, jolla voidaan laskennallisesti todentaa, että asiakkaan kuluttama sähkömäärä on peräisin tietystä tuotantomuodosta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sähkön myyjänä meidän tulee esimerkiksi todistaa, että olemme hankkineet juuri sen verran tuulisähköä kuin Tuulisähkö-asiakkaamme ovat sähköä käyttäneet.
Sertifikaateilla todennetaan tuotantomuoto
Alkuperätakuut ovat sertifikaatteja, joita myönnetään sähkölle, jonka tuotannossa ei synny päästöjä, esimerkiksi uusiutuvalla energialla tai ydinvoimalla tuotetulle sähkölle. Alkuperätakuut ovat voimassa 12 kuukautta sähkön tuotantoajankohdasta.
Suomessa alkuperätakuurekisteristä vastaa Fingridin omistama Finextra Oy, jonka ylläpitämään järjestelmään rekisteröidään kaikki tuotantolaitokset, jotka on oikeutettu saamaan tuotannolleen alkuperätakuita.
Kun esimerkiksi tuulivoimala tuottaa yhden megawattitunnin sähköä, syntyy alkuperätakuusertifikaatti yhdelle megawattitunnille tuulisähköä. Sertifikaatin omistaja voi myydä tai käyttää saman verran sähköä tuulisähkönä.
Alkuperätakuu on siis tietynlainen arvopaperi, joka syntyy, kun sähköä tuotetaan ilman tuotannosta syntyviä päästöjä, esimerkiksi uusiutuvalla energianlähteellä tai ydinvoimalla. Alkuperätakuu myönnetään alkuperätakuujärjestelmään merkitylle laitoksen omistajalle. Jos laitoksen omistaja ei itse myy sähköä loppukäyttäjille, voi alkuperätakuun myydä sitä tarvitsevalle sähkönmyyjälle.
Taustalla laki
Alkuperätakuiden käyttö perustuu lakiin (1050/2021) ja valtioneuvoston asetukseen (1081/2021) energian alkuperätakuista. Alkuperätakuulaki perustuu EU:n RED II -direktiiviin, jonka tavoitteena on edistää uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevan energian käyttöä. Direktiivi edellyttää kaikilta EU:n jäsenmailta alkuperätakuujärjestelmää.
Sähkönmyyjän, joka myy tai käyttää markkinoinnissaan uusiutuvaa energiaa tai ydinvoimaa, on varmennettava sähkön alkuperä. Samoin sähköntuottajan ja -käyttäjän, joka muussa liiketoiminnassaan ilmoittaa asiakkailleen tietoja käyttämänsä sähkön alkuperästä, on varmennettava uusiutuvien energialähteiden ja ydinvoiman osuus. Varmentaminen tapahtuu peruuttamalla uusiutuvana tai ydinvoimana myydyn sähkön määrää vastaava määrä alkuperätakuita. Lain noudattamista valvoo Suomessa Energiavirasto.