Merenkulun päästöt kuriin tekoälyn avulla

Suomalainen ohjelmistoyritys Awake AI tekee satamista älykkäämpiä tekoälyn avulla. Sen ohjelmistoalusta auttaa tehostamaan satamien toimintaa ja pienentämään merenkulun päästöjä.

IDEA: Tehokkaampaa logistiikkaa

Rahtilaiva kiiruhtaa satamaan vain todetakseen, että sen laituripaikka on täynnä. Nopea vauhti kuluttaa turhaan enemmän polttoainetta, samoin odottelu. Muun muassa tällaisia tilanteita suomalainen start-up-yritys Awake AI taklaa kehittämänsä Awake Platform -ohjelmistoalustan avulla.

”Lähdimme kehittämään alustaa, kun huomasimme, että satamatoimijat eivät jaa keskenään tarpeeksi tietoa”, kertoo yrityksen vanhempi ohjelmistokehittäjä Jonatan Wiik.

Awake AI sai alkunsa vuonna 2018, kun firman neljä perustajaa työskenteli Turussa Rolls Roycen tutkimuskeskuksessa, jossa tutkittiin itseohjautuvia laivoja. He keksivät laivojen sijaan keskittyä tekemään satamista älykkäitä. Awake Platform on satamien ”aivot”.

Se hyödyntää tekoälyä ja auttaa satamatoiminnan optimoinnissa. Sen kautta esimeriksi varustamot, satamaviranomaiset ja -operaattorit voivat jakaa ja vastaanottaa tietoa automaattisesti keskenään.

Alusta muun muassa kertoo, missä laivat liikkuvat, ja luo koneoppimisen avulla niille saapumisaikaennusteen. Tämä mahdollistaa laituripaikkojen tehokkaan käytön. Alustan avulla voidaan välttää sitä, että rahtilaivat liikennöivät puolityhjinä.

”Satamassa ei ehkä tiedetä, että sinne on tulossa lastia, joka sopisi puolityhjään laivaan. Jos lasti olisi saapunut päivän aiemmin, laiva olisi voitu lastata täyteen.”

Tulevaisuudessa satamat voivat kommunikoida itseohjautuvien laivojen kanssa Awake Platformin avulla.

VAIKUTUKSET: Pienemmät päästöt

Euroopan Unioni on tiukentanut merilogistiikka-alan päästörajoitteita. Yksi keino kasvihuonepäästöjen vähentämiseen on satamatoiminnan optimointi. Awake AI:n tavoite on vähentää merenkulun päästöjä kymmenellä prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

”Alustamme on yksi keino päästöjen vähentämiseen. Lisäksi alalla tarvitaan esimerkiksi enemmän puhtaita polttoaineita.”

Awake AI:lla on asiakkainaan globaalisti toimivia varustamoita. Satamaasiakkaita sillä on lähinnä Euroopassa, kuten Pohjoismaiden suurin satama Göteborgissa ja Suomen virallinen liikenteenvalvoja Fintraffic.

”Sitä kautta kaikki Suomen satamat saavat saapumisaikaennusteemme.” Awake Platformin saa käyttöönsä kuukausimaksua vastaan. Kuukausierän suuruus on asiakaskohtainen. ”Satamaoperaatioiden tehostaminen tuo säästöjä asiakkaillemme.”

Awake AI tarjoaa Awake Platformia myös ulkopuolisten ohjelmistokehittäjien käyttöön.

”Logistiikan digitalisaatio ja optimointi on valtava tehtävä. Siksi strategiassamme korostetaan yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.”

TULEVAISUUS: Maalogistiikka kiikarissa

Awake AI kehittää alustalleen jatkuvasti uusia toiminnallisuuksia. Sen yksi tavoite on laajentaa toimintaansa maalogistiikan optimointiin. Näin rekkojen tai tavarajunien ei tarvitsisi odotella satamissa, eivätkä ne saapuisi tai lähtisi matkaan puolityhjinä.

”Jos voisimme optimoida koko logistiikkaketjua maalta merelle, pääsisimme entistä parempaan lopputulokseen.”

Yrityksen tavoite on laajentaa toimintaansa globaalisti. Sen kilpailuetu on tekoälyyn panostaminen. ”Muun muassa satamaoperaatioiden optimointi ja päästöjen ennustaminen tapahtuvat tekoälyn avulla.”

Kuusi vuotta sitten perustettu firma seisoo taloudellisesti omilla jaloillaan. Vuonna 2023 sen liikevaihto oli noin miljoona euroa ja tulos positiivinen. Alkuun yritys rahoitti toimintansa Business Finlandin pääomalainalla ja EU:n hankerahoituksilla.

”Kun korona alkoi, olimme olleet pystyssä alle vuoden. Se oli hankalaa aikaa, koska yritykset pitivät tiukemmin kiinni rahoistaan. Onneksi meillä oli vielä EU-rahoitusta jäljellä ja pysyimme pystyssä.”

Teksti: Elina Vironen
Kuvat: Kirsi-Marja Savola ja Christoffer Björklund

Awake AI yrityksenä

  • Vuonna 2018 perustettu ohjelmistoyritys, jonka kehittämä ohjelmistoalusta auttaa satamatoimintojen optimoinnissa
  • Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa satamaoperaattorit ja -viranomaiset sekä laivanvarustamot
  • Tarjoaa ohjelmistoalustaansa myös ulkopuolisten kehittäjien käyttöön
  • Yrityksen pääkonttori on Turussa, mutta sillä on toimintaa myös Vaasassa.
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: talvi 2024–2025

Lue lisää
Ajankohtaista

Tunnelmaa iltojen pimeyteen: Tiedä tämä kausivaloista!

Lue lisää
Ajankohtaista

Käytettyä luksusta: ”Halusimme myydä maailman kalleimpia vaatteita käytettyinä”

Lue lisää
Energianeuvonta

Kaukolämpölaitteiston kunto kannattaa selvittää

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Syksy lasissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Pahat levät hyvään käyttöön

Lue lisää
Vapaalla

Ystävyys huipentuu sienihulluuteen

Lue lisää
Ajankohtaista

Sopivan haastavassa pestissä

Lue lisää
Kotona

Kirppisten uusi aika

Lue lisää
Havaintoja

Riittääkö se – ei riitä!

Lue lisää
Energianeuvonta

Pientuotannon optimointi sähköpörssin miinustunteina – kannattavaa vai ei?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: syksy 2024

Lue lisää