”En oikeastaan tiedä, millaista on elämä ilman eläimiä. Heti kävelemään opittuani karkasin kuulemma naapuriin lehmien luokse, ja kuuden vanhana aloin käymään hevostalleilla, Sirpa Ryyppö kertoo.
Reilut viisitoista vuotta sitten hankimme perheeni kanssa vanhan talon, jonka piha suorastaan huusi eläimiä. Luin lehdestä Suomen ensimmäisistä alpakoista ja kiinnostuin.
Alpakat ovat saaliseläimiä kuten lehmät ja hevoset. Tiesin, että puhuisimme samaa kieltä. Olen aina ajatellut, että tehtäväni on opetella eläimen kieli. Saaliseläimen kanssa kommunikointi on päinvastaista kuin vaikka koiran kanssa. Ihminen ja koira ovat petoeläimiä.
Jos saaliseläimen haluaa tekemään jotakin, käskytys ei auta. Alpakat lukevat tarkasti ihmisen kehon kieltä, ja sillä on iso merkitys koulutuksessa. Kommunikointi on vähän kuin tanssia. Kun tämän ymmärtää, eläin tulee perässä vaikka puuhun.
Ensimmäinen kohtaaminen alpakan kanssa jäi mieleen.
Alpakoissa on mystistä voimaa ja äärimmäistä rauhaa, jota on vaikea selittää. Se täytyy kokea. Ne ovat hiljaisia eläimiä ja päästävät vaimeaa yninää kuin vastaisivat myöntävästi. Ensimmäiset alpakat saapuivat meille vuonna 2005. Silloin niitä oli Suomessa vasta noin sata, nykyään jo pari tuhatta.
Pihatossani asuu neljätoista alpakkaa. Kaikilla on virallinen nimi sekä kutsumanimi.
Esimerkiksi Harri on Harrison Ford. Mietin alpakoita nimetessä aina niiden persoonaa.
Mörkö Anttila sai nimensä siitä, että se kiipesi vain viiden minuutin ikäisenä kumpareelle seisomaan. Mona Lisa taas on pienestä asti ollut elegantti ja hymyillyt vienosti.
Laumassa on jengejä, kuten vanhat rouvat ja huligaanit.
Esimerkiksi Greta Garbo on täydellisen kaunis, mutta täysi riiviö. Se tulee vastaan harja suussa ja pesee jalkaansa juomakupissa. Kun Greta tekee jäynää, rouvat katsovat minua, että hei, me ei liitytä tähän.
Kun työskentelen studiollani, kurkkaan välillä valvontakamerastani, missä eläimet menevät. Lauma on joka päivä tiettynä kellonaikana tietyssä paikassa laitumella.
Ainoastaan, jos esimerkiksi koira juoksee pellon laidassa, ne varoittavat toisiaan kimeällä kikatuksella ja kokoontuvat laitumen kumpareille eli Ypäjän Andeille seuraamaan tilannetta.
Jos teen kuvankäsittelyä kotona, juon päiväkahvit pihatossa. Välillä soitan lähellä asuvalle yksinäiselle vanhukselle, että voisimmeko tulla alpakan kanssa kahville.
Alpakka seisoo keittiönpöydän vieressä, kun kahvittelemme. Alpakoilla riittää aktiviteettia laumajärjestyksen ylläpitämisessä, mutta välillä käyn niiden kanssa kävelyllä kansallispuistossa tai kaupungin keskustassa.
Näky herättää ihmisissä riemua. Jotkut jopa kysyvät, että onko tämä totta, ihan kuin taruolento kävelisi vastaan!
Teen eläinavusteista työtä eli käyn alpakoiden kanssa vierailulla vanhusten, kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien tai erityislasten luona. Teen työtä 14-vuotiaan Börjen sekä kaksivuotiaan Leksan kanssa.
Alpakat elävät noin parikymppisiksi, joten Börje on jäämässä pikkuhiljaa jo eläkkeelle.
Börje on lauman julkkis. Hänet on valittu Ypäjän ensimmäiseksi kunniakuntalaiseksi pyyteettömästä työstään vähäosaisten parissa.
Kun Börje täytti kymmenen, hän sai postissa onnittelukortin osoitetiedoilla Börje Ryyppö, Ypäjä. Hän on ollut vieraana myös radiossa ja Ylen aamu-tv:ssä. Vastaanotto televisiostudiolla oli hauska.
Kuulemma edellinen vieras, Cheek, ei ollut aiheuttanut yhtä paljon innostusta.
Börje on ammattilainen: hän ei tee itsestään numeroa, vaan ottaa karismallaan tilan haltuun. Kun lähdemme poikien kanssa työkeikalle, ne odottavat minua jo portilla.
Yleensä alpakat käyvät pakettiautossa makaamaan kuin kamelit, mutta pojat seisovat koko matkan ja katselevat ikkunoista.
Alpakoiden ja ihmisten kohtaamisia on pysäyttävää seurata. Eräältä vanhukselta oli mennyt puhekyky lähes kokonaan, mutta Börjen läsnä ollessa hän oli alkanut muodostaa puhetta.
Kiusatut nuoret, joilla ei ole ollut koskaan ystäviä, ovet todenneet, että tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. Että on olemassa edes jollekin.
Ihmisen perustarve on tulla hyväksytyksi. Eläin ei välitä, miltä näytät, mikä on tittelisi tai paljonko tililläsi on rahaa – se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
Eläimet eivät myöskään kiusaa. Siinä on mieletön voima.
Pystyn samaistumaan nuoriin, joilla on vaikeaa. Murrosikäni oli haastava, sillä isäni oli alkoholisti ja väkivaltainen.
Nuorena puhuin asioitani hevosille ja välillä saatoin vain ratsastaa neljä tuntia hiljaisuudessa. Ilman eläimiä en olisi pärjännyt.
Olen oppinut eläimiltä kaikki elämän tärkeimmät asiat. Olen valtavan etuoikeutettu ja kiitollinen, että saan elää joka päivä alpakoiden kanssa.”
Teksti: Ella Pesonen
Kuvat: Kirsi-Marja Savola
