VAASAN SÄHKÖVERKKO OY
Vaasan Sähköverkon vuoden 2021 teemana oli toimitusvarmuus ja sen parantaminen. Teeman nimissä paiskittiin kovasti töitä monelta osin, esimerkiksi kun sähköverkkoa siirrettiin maan alle 160 km edestä. Työ tuotti tulosta ja toimitusvarmuus oli paremmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.
– On suuri ilo voida todeta, että sähkökatkoja oli määrältään ennätyksellisen vähän. Pystyimme toimittamaan sähköä asiakkaillemme entistä varmemmin – siitä voimme kiittää lukuisia maakaapelointiprojekteja sekä edelläkäyviä ratkaisuja. Myös myrskyt olivat armollisia meitä kohtaan edellisvuosiin verrattuna, Vaasan Sähköverkon toimitusjohtaja Juha Rintamäki kommentoi.
Suurimmat kaapelointiurakat tehtiin Mustasaaressa Hankmon ja Petsmon välillä sekä Raippaluodon keskustassa, jonka myötä Raippaluodon ja Björkön välillä kulkeva sähköverkko on nyt kokonaan maan alla. Verkkoa kaapeloitiin myös esimerkiksi Laihialla Kylänpään ja Jokikylän välillä sekä Vaasan Vähässäkyrössä Tervajoen ja Vedenojan välillä.
– Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa meidän koko jakelualueen sähköverkosta on maakaapeloitu ja asemakaava-alueiden osalta kaapelointiaste on jo lähes 100 prosenttia.
Sähköverkkoon tehtiin vuonna 2021 investointeja reilun 13 miljoonan euron edestä. Sähköverkon kunnossapito ja kehittäminen on tärkeää työtä, jolla varaudutaan tulevaisuuteen, jossa sähkönkäyttö yhteiskunnassa kasvaa esimerkiksi sähköautoilun ja sähkön pientuotannon muodossa.
Asiakaskokemus ja vastuullisuus kirkkaana mielessä
Kaapelointihankkeiden lisäksi asiakaskokemukseen panostettiin myös muilta osin, esimerkiksi kehittämällä sähköistä asiointia, parantamalla häiriöviestintää sekä lisäämällä älykkyyttä verkossa.
– Saimme asiakkailta kiitosta muun muassa siitä, kun aurinkosähkön pientuottajille tuotiin lisäsäästöjä nettolaskutuksen muodossa. Rakennustyömailla otettiin kokeiluprojektin päätteeksi käyttöön uusi käytäntö, joka mahdollistaa sähköjen kytkemisen työmaalle heti, kun sähköä tarvitaan.
Verkon älykkyys parani uuden vianrajausautomaation käyttöönoton myötä.
Se rajaa itsenäisesti mahdollisimman pieneksi ne sähköverkon alueet, joissa sähkökatko esiintyy sekä palauttaa heti sähköt niille asiakkaille, joille se on mahdollista.
Vuonna 2021 isot myrskyt loistivat poissaolollaan, mikä verkkoon tehtyjen kehitystoimenpiteiden tukemana laski asiakaskohtaista keskimääräistä keskeytysaikaa jakelualueella, ja keskimääräinen keskeytysaika per asiakas kutistui melkein kymmenestä tunnista vähän reiluun yhteen tuntiin.
Vastuullisuus on tärkeä osa Vaasan Sähköverkon toimintaa. Verkon saneerausten myötä häviösähkön määrää pystyttiin vähentämään.
Ympäristö huomioitiin myös voimajohtohankkeiden ympäristökartoituksissa.
– Luontoarvojen tunnistaminen määrittää hankkeen toteutumistavan. Jos suunnitellulla voimajohtoalueella todetaan esiintyvän uhanalaisia lajeja, muutamme reittiä tai rakentamistapaa niin, ettei lajeille koidu haittaa.
Vastuullisuusteemaan keskityttiin myös kehittämällä työntekijöiden turvallisia työskentelytapoja esimerkiksi sähköverkoston purkutöissä ja niistä viestimisessä.
Sähköverkkoliiketoimintaa valvova Energiavirasto muuttaa ohjausmenetelmää ja alentaa liiketoiminnan sallittua tuottoa vuoden 2022 alusta. Tulevien verkostoinvestointien suunnittelussa huomioidaan alentunut tuottotaso.
Avainluvut
Sähkönsiirto (GWh) | 1 015 |
Muutos edellisvuoteen | 6 % |
Kaapelointiaste kj | 48,3 % |
Muutos edellisvuoteen | 3,6 %-yksikköä |
Kaapelointiaste pj | 73,2 % |
Muutos edellisvuoteen | 1,8 %-yksikköä |
Keskimääräinen keskeytysaika (h/a) | 1,16 |
Investoinnit (M€) | 13,2 |
Verkon pituus (km) | 7 536 |
Muutos edellisvuoteen | 0,8 % |
Asiakasmäärä vuoden 2021 lopussa | 74 452 |
Poissaoloa aiheuttaneet tapaturmat | 0 |
Keskimääräinen keskeytyksien määrä /asiakas |
2,97 |