Askelia kohti hiilineutraalia lämmöntuotantoa

KAUKOLÄMPÖ

Vaasan Sähkön Kaukolämmössä tehtiin vuonna 2021 useampia toimenpiteitä matkalla kohti hiilineutraalia lämmöntuotantoa. Vuoden aikana tehtiin tärkeitä päätöksiä tulevaisuuden tuotantopaletin kannalta, toisaalta osallistuttiin alan tutkimusyhteistyöhön ja panostettiin edunvalvontaan.

Kaukolämmön myynnissä päästiin yhtiön historian toiseksi suurimpaan energiamäärään. Taustalla oli ennen kaikkea kunnon pakkastalvi niin vuoden alussa kuin sen lopussakin.

Tampereella käynnistettiin geolämpökaivon poraukset osana vuonna 2020 perustettua, 15 kaupunkilämpöyhtiön tutkimusyhteistyötä, jonka tarkoituksena on selvittää geolämmön taloudellisia ja teknisiä edellytyksiä kaukolämmön lähteenä. Hankkeessa tutkitaan, miten vesivasarateknologia soveltuu syvän geolämpökaivon poraamiseen Tampereen paikallisissa olosuhteissa.

– Vuoden aikana päästiin porauksissa yli kahden kilometrin syvyyteen, kertoo kaukolämpöjohtaja Markus Tuomala.

Paikallisesti Vaasassa tehtiin kaksi tärkeää investointipäätöstä kaukolämmön tulevien ratkaisujen osalta.

– Näiden ratkaisujen ansiosta polttoon perustuva energiantuotanto vähenee ja biomassan tarve alueella pienenee jopa 60 prosentilla.

Vaskiluodossa käytetään jatkossa metsähaketta uudessa ja hyötysuhteeltaan tehokkaammassa ja tarkoitukseen sopivan kokoisessa yksikössä, koska uusi laitos tuottaa vain kaukolämpöä. Samalla sähkön tuotanto Vaskiluodossa lakkaa.

– Lisäksi aiomme hyödyntää Påttin jätevesipuhdistamossa syntyviä jäteveden hukkalämpöjä, ja siihen onkin saatu työ- ja elinkeinoministeriöltä vajaan kahden miljoonan euron investointituki.

Uusien ratkaisuiden osalta voidaan ominaispäästöissä saavuttaa nollataso.

Koska ratkaisut vähentävät merkittävästi Vaasan kaukolämmön päästöjä, ovat ne näin ollen tärkeä askel kohti hiilineutraalia lämmöntuotantoa.

Vaasassa on lähdetty kunnianhimoisesti toteuttamaan kaukolämmön ratkaisuja, jotka tähtäävät yhä puhtaampaan energiantuotantoon. Jo tehdyt ratkaisut, kuten Vaskiluodon lämpövaraston käyttöönotto vuonna 2020, ovat paitsi tasapainottaneet tuotantojärjestelmää, myös tuoneet helpotusta lämmöntuotannon kustannusrakenteeseen. Näin ollen Vaasan Sähkö ei joutunut nostamaan kaukolämmön hintaa, vaikka alan hinnankorotuspaineet muualla näkyivät vahvoina.

Lämpövarastosta käytettiin vuonna 2021 yhteensä 62 gigawattituntia lämpöenergiaa, eli noin 9 prosenttia kokonaismyynnistä. Täysin hiilidioksidivapaan, vielä varsin uuden Ilmastotakuu-lisäpalvelun myynti muodosti puolestaan 20 gigawattituntia.

Tärkeitä poliittisia päätöksiä

Yksi askel kohti hiilineutraalia tuotantoa oli edunvalvonnan onnistuminen kaukolämpöverkkoon kytkettyjä sähkökattiloita koskevassa veropolitiikassa. Ajoimme aktiivisesti muutosta sähkökattiloiden sähköveroluokkaan, jotta puhtaamman energian tuottaminen sähkökattilaa hyödyntäen olisi myös taloudellisesti järkevää. Esitys on hyväksytty eduskunnassa, mutta edellyttää vielä Euroopan komission hyväksyntää tullakseen voimaan vuoden 2022 aikana.

Vaasan Sähkössä tehtiin myös toinen merkittävä edunvalvontapäätös, kun liityttiin osaksi uudistunutta Energiakaupungit-yhdistystä.

Vuonna 2021 saatiin myös käyttöön kaukolämpöasiakkaille suunnattu, maksuton häiriöviestintä.

Avainluvut

Kaukolämmön myynti (GWh) 726
Muutos edellisvuoteen 16,4 %
Verkoston pituus vuoden lopussa (km) 269
Muutos (km) 17
Asiakasmäärä vuoden lopussa 3 463
Muutos * 4,2 %
Liityntäteho (MW) 439
Muutos * 5,2 %


*) Muutosluku sisältää vuoden 2020 Smedsby Värmeservice -yrityskaupan vaikutuksen.

 

Vuonna 2021 tehtiin useampia toimenpiteitä matkalla kohti hiilineutraalia lämmöntuotantoa, kertoo Markus Tuomala.