Hallituksen toimintakertomus

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1.–31.12.2020

Olennaiset tapahtumat tilikaudella

Vuosi käynnistyi haastavissa merkeissä energiamyynnin näkökulmasta. Teollisuuden lakko ja leudon talven aikaansaama matala energiankulutus yhdistyivät runsassateiseen ja -tuuliseen säätyyppiin. Yhdistelmä painoi sähkön tukkuhinnan alas, helmikuussa ennennäkemättömästi jopa alle nollan.

Sähköenergian markkinahinnan laskulla oli suuri vaikutus myös futuurien hintaan, mistä johtuen sähkökaupan suojauksista realisoitui merkittävä nettokulu vuoden aikana.

Maaliskuussa koronapandemian vaikutukset näkyivät jo laajasti Vaasan Sähkö -konsernissa. Koko henkilökunta osoitti suurta sitkeyttä ja sitoutuneisuutta siirtymällä kotikonttoreille työtehtävien sallimassa määrin sekä sopeutumalla uudenlaisiin käytäntöihin. Viranomaisten suositusten ja konsernin toiminnan jatkuvuuden yhteensovittamiseksi perustettiin Pandemiaryhmä.

Vaasan Sähkö halusi omalla tavallaan helpottaa asiakkaiden arkea koronapandemian kourissa ja laski sähkön hintaa toukokuusta syyskuuhun. Kymmenen prosentin hinnanalennus maksoi yhtiölle noin miljoona euroa. Myös laskujen maksuun lisättiin entistä enemmän joustavuutta.

Vuoden alusta käynnistyi konsernin matriisiryhmien toiminta vahvistaen konsernin sisäistä yhteistyötä ja synergiaetuja. Uusi, operaatiokeskusmallinen toimintatapa taas lisäsi toiminnan läpinäkyvyyttä ja tehosti päätöksentekoprosesseja.

Tavoitteena alan paras ja ilahduttavin asiakaskokemus alettiin kerätä asiakaspalautetta päivittäisistä asiakasyhteydenotoista. Nopeiden palautteiden ansiosta pystytään konsernissa entistä herkemmin reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin, mutta myös tunnistamaan oman toiminnan kehityskohteet.

Toukokuussa tytäryhtiö Oy Ravera Ab myytiin Elvera Oy:lle.

”Elvera on alan suurimpia toimijoita Suomessa, mikä tuo myös Raveralle paremmat edellytykset sähköurakointialan kiristyneessä kilpailutilanteessa. Kaupan ansiosta Vaasan seudulla on vahvempi verkkourakointiyhtiö, mikä on tärkeää myös sähkön toimitusvarmuusnäkökulmasta”, totesi toimitusjohtaja Stefan Damlin tuolloin yhtiön tiedotteessa.

Kesäkuun lopussa Smedsby Värmeservice -kaukolämpöyhtiö siirtyi Vaasan Sähkön omistukseen. Kaupan myötä kaukolämmön hinta laski Mustasaaren Sepänkylässä noin 6,5 prosenttia. Vuoden vaihteessa (31.12.2020) yhtiö fuusioitiin emoyhtiö Vaasan Sähkö Oy:öön.

Vuoden aikana toteutettiin toiminnan kehittämiseksi useita pilotteja niin verkko-, kaukolämpö- kuin sähkönmyyntipuolellakin. Yhteistyö asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa edisti hankkeita muun muassa kulutusjouston, hukkalämmön hyötykäytön ja erilaisten verkon mallinnusratkaisujen parissa.

Tilikauden aikana onnistuttiin tuomaan useita uusia tuotteita ja palveluja kaukolämpö- ja sähkönmyyntiasiakkaiden saataville.

Järjestelmäkehityksessä edistettiin käynnissä olevia projekteja suunnitellussa aikataulussa. Kautta organisaation suurimman työpanoksen vaati asiakastietojärjestelmän käyttöönottovaihe.

Markkinoinnissa jatkettiin panostusta tunnettuuden kasvattamiseen vahvalla Rakkaus on sähköä -kampanjalla.

Esimiestyön kehittämiseen panostettiin pitkin vuotta muun muassa valmennussarjalla, jossa käsiteltiin myös johtamisen haasteita etätyöaikana. Vahva fokus esimieskoulutuksessa näkyi jo vuoden lopussa tehdyssä henkilöstökyselyssä. Hyvä tulos luo myös pohjaa tulevalle kehitykselle.

Syyskuussa vihittiin virallisesti käyttöön Vaskiluodon lämpöenergiavarasto. Varaston hyödyt näyttäytyivät alusta alkaen vähentäen kivihiilen tarvetta entisestään sekä tuoden joustoa lämmitysjärjestelmään. Tuotantomuodosta riippumaton lämpövarasto on pitkäjänteinen ratkaisu ja kestävän kehityksen malliesimerkki.

Sähköautojen latausverkostoa laajennettiin muun muassa yhteistyössä KPO:n ja Virran kanssa.

Syksyllä myrskyt Aila, Topi ja Liisa katkoivat sähköjä lyhyen ajan sisällä. Ailan aikana noin 14 000 Vaasan Sähköverkon asiakasta oli enimmillään ilman sähköjä. Tiuhaan rannikolla puhaltaneet myrskytuulet osoittivat jälleen kerran sähkön toimitusvarmuuteen tehtävien investointien tärkeyden.

Loppuvuodesta lanseerattiin odotettu mobiilisovellus, jonka beta-versio toi kulutusseurannan asiakkaiden taskuun. Sovelluksen kehitystyö jatkuu yhteistyössä käyttäjien kanssa ja uusia ominaisuuksia lisätään pala palalta.

Vuosi päättyi hyvästä asiakastyöstä kertovaan uutiseen: Vaasan Sähkö sijoittui ykköseksi EPSI Ratingin Sähkön vähittäismyynti 2020 -tutkimuksessa sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden vertailussa. Samalla yhtiö nousi ykköseksi ohi toimialan parhaimmiston Norjan, Ruotsin ja Tanskan vertailuissa.

Taloudellinen kehitys

Konsernin liikevaihto laski 26,2 % (+7,1 %) sähkökaupan alentuneen liikevaihdon johdosta. Konsernin vuoden 2020 liikevaihto oli 112,9 (153,0) miljoonaa euroa.

Konserni teki vaatimattoman tuloksen, liikevoitto oli 17,0 (36,9) miljoonaa euroa, jossa laskua 53,9 %. Merkittävimmät konsernin tulosta heikentäneet erät olivat johdannaiskauppojen tappio, joka oli 22,0 miljoonaa euroa (+2,4 miljoonaa euroa vuotta aiemmin), lämpimästä säästä ja asiakasmäärän pudotuksesta aiheutunut myyntivolyymin lasku emon liiketoiminnoissa sekä poikkeukselliset syysmyrskyt sähköverkossa.

Sähkökaupan liikevaihto laski 37,1 miljoonaa euroa, kaukolämmön 3,2 miljoonaa euroa. Liikevaihdon laskua kompensoi energianhankinnan kustannusten lasku, joka oli sähkökaupassa 17,4 miljonaa euroa ja kaukolämmössä 2,8 miljoonaa euroa. Konsernin tulosta rasitti myös syysmyrskyistä aiheutuneet kustannukset suuruudeltaan 3,4 miljoonaa euroa.  Konsernin tilikauden voitto oli 15,1 (30,5) miljoonaa euroa.

Emoyhtiö Vaasan Sähkö Oy:n liikevaihto laski ollen 79,6 (119,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 7,7 (24,3) miljoonaa, jossa laskua oli 68,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Liiketoiminnoista sähkökaupan liikevaihto oli 45,2 (82,3) miljoonaa euroa, kaukolämmön liikevaihto oli 34,7 (37,9) miljoonaa euroa, Vaasan Sähköverkko Oy:n liikevaihto oli 33,4 (33,1) miljoonaa euroa.

Sähkökaupan liikevoitto laski vuoden takaisesta 17,1 miljoonasta eurosta tappiolliseen 0,6 miljoonaan euroon. Kaukolämmön liikevoitto jäi hieman viime vuotisesta tasosta, ollen 8,8 (9,4) miljoonaa euroa. Vaasan Sähköverkko Oy:n liikevoitto laski edellisen vuoden 6,3 miljoonasta eurosta 5,4 miljoonaan euroon.

Emoyhtiön sähkön myynti toimintavuonna oli volyymiltään 1732 (1896) gigawattituntia (GWh), kaukolämmön myynti 623 (698) GWh ja Vaasan Sähköverkko Oy:n myynti 957 (1006) GWh.

Keskeisimmät konsernin ja emon taloudelliset tunnusluvut

Konsernin tunnusluvut  2020 2019 2018
Liikevaihto 1.000 € 112 854 152 998 142 822
Liikevaihdon muutos % -26,2 % 7,1 % 10,2 %
Liikevoitto % 15,1 % 24,1 % 11,2 %
Oman pääoman tuotto % 7,1 % 14,8 % 7,1 %
Sijoitetun pääoman tuotto % 6,3 % 14,7 % 7,0 %
Omavaraisuusaste % 51,3 % 53,6 % 53,1 %
Maksuvalmius (Quick Ratio) 1,2 0,9 0,9

 

Emoyhtiön tunnusluvut  2020 2019 2018
Liikevaihto 1.000 € 79 614 119 808 111 818
Liikevaihdon muutos % -33,5 % 7,1 % 15,0 %
Liikevoitto % 9,6 % 20,3 % 9,7 %
Oman pääoman tuotto % 7,6 % 17,2 % 8,2 %
Sijoitetun pääoman tuotto % 5,6 % 14,9 % 6,9 %
Omavaraisuusaste % 40,6 % 43,1 % 43,0 %
Maksuvalmius (Quick Ratio) 1,0 0,9 0,9

Bruttoinvestoinnit olivat toimintavuonna 19,0 (37,0) miljoonaa euroa.

Bruttoinvestoinnit 1 000 € 2020 2019 2018
Vaasan Sähkö Oy – Sähkökauppa 539 19 338 517
Vaasan Sähkö Oy – Kaukolämpö 4772 3 762 892
Vaasan Sähkö Oy – Palvelut 1 810 890 549
Vaasan Sähköverkko Oy 13 042 13 531 14 591
Oy Ravera Ab 107 72 183
Smedsby Värmeservice Ab 26
Konsernieliminoinnit -1 326 -641 -783
Yhteensä 18 970 36 952 15 949

Rahoitus

Taseeseen kirjattavia siirto- ja palautuskelpoisia liittymismaksuja konsernissa kertyi 2,2 (1,0) miljoonaa euroa, näistä 1,7 miljoonaa euroa oli Smedsby Värmeservice Ab:n kaupan yhteydessä konserniin tulleita. Korolliset velat olivat 93,4 (66,2) miljoonaa euroa 31.12.2020.

Maksuvalmius säilyi kohtuullisena, likvidit rahavarat olivat tilinpäätöshetkellä 1,4 (1,8) miljoonaa euroa.

Konsernissa lyhennettiin velkakirjalainoja tilikaudella 11,8 miljoonalla eurolla ja uusia velkakirjalainoja nostettiin 12,3 miljoonaa euroa.

Henkilöstö

Keskeisimmät konsernin ja emon henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut

Konsernin henkilöstö   2020 2019 2018
Keskimääräinen henkilöstömäärä tilikaudella (osa-aikaiset suhteutettuna) 127 150 147
Vakituisia 31.12. 107 133 128
Määräaikaisia 31.12. 16 13 15
Yhteensä 31.12. 123 146 143
Henkilöstön keski-ikä 42 43 43
Koulutuspäivät keskimäärin työntekijää kohden 1,25 1,45 0,7
Sairauspäivät keskimäärin työntekijää kohden 3,0 6,9 6,9
Tilikauden palkat ja palkkiot 7 641 928 7 708 204 7 573 426

 

Emoyhtiön henkilöstö   2020 2019 2018
Keskimääräinen henkilöstömäärä tilikaudella (osa-aikaiset suhteutettuna) 87 85 83
Vakituisia 31.12. 76 73 68
Määräaikaisia 31.12. 15  11 10
Yhteensä 31.12. 91 84 78
Henkilöstön keski-ikä 43 45 45
Koulutuspäivät keskimäärin työntekijää kohden 1,4 1,3 0,5
Sairauspäivät keskimäärin työntekijää kohden 3,6 3,7 4,6
Tilikauden palkat ja palkkiot 5 312 625 4 549 392 4 366 351

Konsernirakenne

Tilinpäätöshetkellä Vaasan Sähkö -konsernin muodostavat emoyhtiö Vaasan Sähkö Oy ja tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Tilikauden aikana tytäryhtiö Oy Ravera Ab myytiin ja tytäryhtiö Smedsby Värmeservice Ab fuusioitiin emoyhtiöön.

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Kaukolämpöliiketoiminnassa on tavoitteena uudistaa tuotantorakennetta ja muun muassa luopua kivihiilen käytöstä kokonaan jo vuosien 2023–2025 aikana. Kivihiilen osuus vuonna 2020 oli  1 prosentti.  Kivihiilen osuutta on tarkoitus korvata usealla hankkeella,  Työ- ja elinkeinomisteriölle (TEM) on jätetty investointitukihakemukset vuoden 2020 aikana.

Kaksi hakemusta on saanut päätöksen 25 %:n investointituesta vuoden loppuun mennessä. Nämä hankkeet ovat lämmön talteenotto jätevedenpuhdistamon jätevedestä sekä lämmön talteenotto paikallisen teollisuusyrityksen hukkalämmöstä. Tukipäätökset hankkeiden osalta ovat voimassa 1.11.2020 -31.12.2023.

Suunnittelu koko kivihiilestä luopumisen  hankeohjelmalle jatkuu ja seuravaa TEM päätöserää odotetaan vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.

Arvio tulevasta kehityksestä

Vaasan Sähkössä on vuoden alussa jatkettu Vaskiluodon Voiman laitoksen tulevaisuuden toiminnan selvitystyötä.  Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 2021 tullaan tekemään ratkaisut laitoksen toiminnan jatkamisesta tai sen mahdollisesta korvaamisesta. Laitoksen kannattavuus näyttää haasteelliselta ja ellei toiminnan jatkamiselle löydy taloudellisesti kannattavaaa vaihtoehtoa, tullaan laitoksen omistukseen oikeuttavien osakkeiden arvo kirjaamaan alas kun TEM tukipäätökset on saatu ja päätökset tehty vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Ensimmäisen vuosipuoliskon 2021 aikana käynnistetään toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottomäärittelyt. Käyttöönotto alkanee vuoden 2022 alussa.

Sähkön vähittäismarkkinoiden keskitettyyn Datahub-tiedonvaihtojärjestelmään liittyvä Vaasan Sähkön projekti jatkuu tähtäimessä järjestelmän käyttöönotto helmikuussa 2022.

Olkiluoto 3:n käyttöönotto lykkääntyi edelleen. Näillä näkymin laitoksen säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022.

Vaasan Sähkö antoi EPV Energialle yhteensä 14.988.517 euron osakaslainasitoumuksen, jota vastaavan sitoumuksen EPV Energia on antanut EPV Energian A1- ja A3-sarjan omistusten perusteella Teollisuuden Voimalle ja Pohjolan Voimalle. Uusilla osakaslainasitoumuksilla Teollisuuden Voima ja sen omistajat varautuvat ylläpitämään riittävää likviditeettipuskuria ja omavaraisuusastetta OL3 EPR -projektin loppuunsaattamiseksi.

Tutkimus- ja kehitystoiminta

Tutkimustoimintaa on laajennettu vuoden 2020 aikana runsaasti ja hankkeissa on tehty yhteistyötä yliopistojen ja energia-alalla toimivien yritysten kanssa.

Carbon Neutral Vaasa 202X -hankkeessa, jossa Vaasan Sähkö tekee yhteistyötä TietoEvryn, Wärtsilän ja Vaasan kaupungin kanssa, edettiin proof of concept (POC) -vaiheeseen. POC:in tuloksista TietoEvry sai hopeaa kategoriassa Resilient Infrastructure IDC:n kilpailussa 2020 Smart Cities and Communities Europe and Central Asia Awards. Palkinto tuli tietoalustasta, jonka kehittäminen tavoittelee datan avulla tapahtuvaa dekarbonisaatiota. Syksyllä projektia laajennettiin ja edistettiin, jolloin mukaan tuotiin myös lisää kumppaneita, erityisesti yliopistoista. Laajempi ryhmittymä haki vuoden lopussa Business Finlandilta rahoitusta tulevalle hankkeelle Accelerating Decarbonisation of Cities.

Kokonaisuuden optimointia ja energiajärjestelmän joustavuutta lisättiin muun muassa käynnissä olevissa kulutusjoustopiloteissa. Ensimmäiset askeleet otettiin myös tuotantopuolen joustavuuden lisäämisessä avaten keskusteluja mahdollisesta yhteistyöhankkeesta power to x ja x to power -konseptin ympärillä.

Vuoden aikana osallistuttiin useisiin tutkimushankkeisiin Vaasan yliopiston kanssa, ja näille haettiin myös yhdessä projektirahoitusta. Punaisena lankana hankkeissa oli älyn ja digitalisaation lisääminen varsinkin kuluttajapuolen järjestelmiin. Tämä tähtää energiajärjestelmän entistä parempaan optimointiin tulevaisuudessa. Vaasan Sähkö tukee myös FAIR-projektia ottamalla osaa sen ohjausryhmätyöhön. Hankkeessa tutkitaan Pohjanmaan ja Västerbottenin välisiä sähköilmailumahdollisuuksia.

Moni tutkimus- ja kehitysprojekti käynnistettiin tukihakemuksilla. Tutkimus- ja kehitystyö jatkuu vuonna 2021, ja sen tavoitteena säilyy kokonaisenergiajärjestelmän optimointi ja jousto tuotannosta kulutukseen.

Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Konsernissamme riskienhallinta tarkoittaa systemaattista ja ennakoivaa tapaa analysoida ja hallita toimintaan liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia, ei yksinomaan riskien eliminointia. Emoyhtiön hallitus vastaa yhtiön ja konsernin riskienhallintapolitiikasta ja valvoo sen toteutumista. Toimitusjohtaja vastaa riskienhallinnan järjestämisestä ja raportoinnista hallitukselle. Riskienhallinta on osa liiketoimintayksiköiden ja konsernin tukitoimintojen päivittäisiä liiketoimintaprosesseja ja päätöksentekoa. Vuonna 2020 käynnistettiin konsernin riskienhallintamatriisiryhmän toiminta ja riskienhallinta-järjestelmää jalkautettiin.

Taloudellinen tulos

Konsernin taloudellinen tulos altistuu useille taloudellisille, poliittisille ja strategisille riskeille. Taloudelliseen tuloksentekokykyyn vaikuttavia avainasioita ovat sähkön markkinahinnan kehitys, johdannaismarkkinoiden hintakehitys, sääolot,  poliittisen sääntelyn toimenpiteet ja yleinen maailmantaloudellinen tilanne. Volatiili energiapoliittinen ja taloudellinen tilanne niin muualla maailmassa kuin Suomessakin vaikuttaa raaka-aineiden ja päästöoikeuksien hintoihin ja tätä kautta energiakonsernin tulokseen. Esimerkiksi alhainen sähkön markkinahinta ja suuremmat hintavaihtelut uusiutuvan tuotannon lisääntyessä vaikuttavat taloudelliseen tulokseen.

Riskipolitiikka ja suojausperiaatteet sähkökaupassa

Sähkökauppa altistuu sähkön hintariskille fyysisen tuotannon ja myynnin yhteydessä. Sähkön hintariskin hallinnassa käytetään aktiivisesti sähköjohdannaisia. Sähkökauppa altistuu myös suojauskauppaa käydessään systeemi- ja aluehintaeroriskeille sekä aluehinta- ja volyymiriskeille. Suojaustoiminnasta syntyvää sähkökaupan riskiasemaa ja johdannaisriskiasemaa seurataan systemaattisesti hallituksen hyväksymän riskikäsikirjan periaatteiden mukaisesti. Riskienhallinnan päämääränä on suojautua sähkön markkinahinnan epävarmuuden vaikutukselta kassavirtaan ja katteeseen. Päästöoikeuksien ja polttoaineiden hintojen epävarmuudesta aiheutuvat riskit hallitaan tuotantoyhtiöissä.

Vakuutuspolitiikka

Konserni tarkistaa säännöllisesti vakuutuksensa osana riskien kokonaishallintaa. Omaisuus ja vastuuvakuutuksilla pyritään kattamaan kaikki ne vahinkoriskit, jotka ovat taloudellisista tai muista syistä järkevää hoitaa vakuuttamalla.

Rahoitus- ja likviditeettiriskin hallinta

Konsernin rahoitus on pitkälle  keskitetty emoyhtiöön ja tytäryhtiön lyhytaikainen rahoitus hoidetaan konsernin sisäisillä ratkaisuilla. Konsernissa on käytössä konsernin sisäinen pankki konsernin sisäisen, lyhytaikaisen rahoituksen turvaamiseksi ja keskittämiseksi. Konsernin talousjohtaja yhdessä emo- ja tytäryritysten toimitusjohtajien kanssa vastaa likviditeettiylijäämän sijoittamisesta. Likviditeettiriskin hallinnan tavoitteena on konsernin rahoituksen varmentaminen kaikissa tilanteissa.

Korkoriski

Korkoriskien hallitsemiseksi konsernin lainanotto on hajautettu kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin instrumentteihin. Korkoriskin hallitsemiseksi voidaan käyttää apuna johdannaissopimuksia. Tavoitteena on suojautua korkotason muutosten aiheuttamilta negatiivisilta vaikutuksilta. Johdannaissopimuksia tehdään vain hyvän luottokelpoisuuden omaavien Suomessa toimivien pankkien kanssa.

Luottoriski

Liiketoimintayksiköt vastaavat myyntisaamisiin liittyvästä luottoriskistä. Myyntisaamisiin liittyvää luottotappioriskiä hallitaan myös luotonantopolitiikalla ja tehokkaalla perintätoiminnalla.

Tieto ja tietojärjestelmät

Konsernin liiketoiminta rakentuu yhä enenevässä määrin tiedon ja tietovirtojen hallintaan. Tietojärjestelmien ja tiedon laadun (säilyvyys, yhtenäisyys ja oikeellisuus) turvaaminen ja toiminnan jatkuvuuden varmistaminen ovat liiketoiminnan kannalta kriittisiä.  Hallituksen hyväksymässä konsernin tietosuoja- ja tietoturvapolitiikassa on määritelty toimintamallit riskien hallitsemiseksi.

Pääomariskin hallinta

Konsernissa päivitettiin strategia vuonna 2019 ja asetetiin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. Päivitetyn strategian tavoitteena on vahvistaa asiakaskokemusta, taata vahva valtakunnallinen kasvu ja edistää kestäviä valintoja. Näiden tavoitteiden keinoin pyritään vahvistamaan Vaasan Sähkö-konsernin kilpailukykyä ja rakentamaan kilpailukykyinen liiketoimintaportfolio vuoteen 2025 mennessä.

Konsernissa on käynnistetty muutos, jolla pyritään vahvemmin keskittymään sähkökauppa- , kaukolämpö- ja verkkopalveluliiketoimintojen kehittämiseen. Lisäksi strategiajaksolla pyritään luomaan vahva pohja uusien tuoteratkaisujen synnyttämiselle.

Investointien tuottavuuden varmistaminen ja tuotantorakenteen optimointi ovat keskeisiä strategisia tavoitteita. Viime ja tulevien vuosien isoille investoinneille haetaan päämäärätietoisesti tuottoa konsernin taloudellisen tuloksen vahvistamiseksi. Keskeisenä strategisena prioriteettina on nykyisten liiketoimintojen arvontuottamiskyvyn varmistaminen. Kassavirran parantaminen ja taloudellisen tuloksen varmentaminen edellyttävät toiminnan tehokkuutta muutostilanteessa.

Osinkopolitiikka on taannut osakkeenomistajille asianmukaisen korvauksen sijoittamalleen pääomalle.

Hallituksen esitys voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 93,595 (94,556) miljoonaa euroa, josta tilikauden voitto on 10,543 (22,192) miljoonaa euroa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoiset varat käytetään seuraavasti:

emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat 93 594 913,37 euroa
osinkona jaetaan 381,00 euroa/osake eli yhteensä 12 001 500,00 euroa
jätetään omaan pääomaan 81 593 413,37 euroa

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on riittävä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.

Yhtiön osakkeet

Yhtiöllä on 31 500 osaketta. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa.

Yhtiön organisaatio, johto ja tilintarkastajat

Yhtiökokouksen toukokuussa 2020 valitsemina hallintoneuvostoon kuuluivat Mauri Ollila (puh.joht.), Dick Jungerstam (varapuh.joht.), Anne Södervik (varapuh.joht.), Maija Alasalmi, Marja Aurala, Åke Blundin, Marianne Buss, Erik Cederholm, Tomi Kaunismäki, Ari-Pekka Laitalainen, Benita Nordgren, Pekka Pörsti ja Rune Rönn. Lisäksi hallintoneuvoston kokouksiin osallistuivat henkilöstön edustajina neljä luottamusmiestä.

Hallintoneuvosto on valinnut keskuudestaan tarkastusvaliokunnan jäseniksi Dick Jungerstamin, Anne Södervikin ja Mauri Ollilan, joka toimii puheenjohtajana. Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on valvoa, miten asetetut tavoitteet on saavutettu Vaasan Sähkö Oy:ssä ja miten yhtiön perustehtävä on toteutunut.

Vaasan Sähkö Oy:n hallitukseen kuuluivat varsinaisina jäseninä Joakim Strand (puh.joht.), Miapetra Kumpula-Natri (varapuh.joht.), Ivanka Capova, Hannu Laaksonen, Marianne Munkki ja Marko Nylund. Hallitus piti vuoden aikana 12 kokousta.

Vaasan Sähköverkko Oy:n hallitukseen kuuluivat Martti Haapamäki (puh.joht.), Laura Ala-Kokko (30.6.2020 asti), Heimo Hokkanen, Ossi Suortti ja Arja Rosing.

Oy RAVERA Ab:n hallitukseen kuuluivat (13.5.2020 asti) Stefan Damlin (puh.joht.), Olli Arola, Marko Kohtamäki ja Hans-Alexander Öst.

Smedsby Värmeservice Ab:n hallitukseen kuului (1.7.2020 alkaen) Markus Tuomala, varajäsenenä Arja Rosing.

Tilintarkastajana toimi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Hannu Paunikallio.

ETUSIVULLE